JOHDANTO

Yksilöllisen oppimisen malli.

Kun jokin epäonnistuu, on tärkeämpää
keskustella asioiden korjaajasta kuin siitä,
ketä on moitittava.

-Francis J. Cable

Käänteinen oppimisen malli

Kyseessä ei ole uusi menetelmä, mutta nykyinen tieto- ja viestintätekniikan käytön kasvu ja murros suomalaisissakin kouluissa ja oppilaitoksissa on nostanut menetelmän parrasvaloihin. Muunmuassa matematiikan opetuksen parissa työskentelvät muutamat opettajat käyttävät menetelmää. Menetelmää voi soveltaa muissakin oppiaineissa tai kursseilla.

Perinteisesti on opittu tapaan, jossa lähitapaamisessa tai tunnilla opettaja kertoo tai luennoi tai esittää oppijaryhmälle uuden suunnitelman mukaisen opittavan teorian tai asian. Tämän jälkeen oppijat saavat opettajalta kotitehtäviä, joilla harjoitellaan uuden asian tai teorian soveltamista. Järjestys on siis se, että ensin lähitapaamisessa opettaja esittää uuden asian ja sitten ryhmä hajaantuu tekemään tehtäviä.

Käänteisessä tavassa onkin toisinpäin eli ennen lähitapaamista teoria tai uusi opiskellaankin mahdollisimman hyvin jo kotona ja tunnille tullaan tekemään kotitehtäviä. Opettaja on saattanut tehdä opetusvideoita tai muuta materiaalia, joista asiaa on omaksuttu ikäänkuin kotitehtävänä. Ja tunnille tullaankin asiaa kertaamaan tehtävien tekemisen merkeissä.

Tunnilla oleva aika käytetään nyt yhdessä (tai joskus yksilölliseen) tekemiseen, ja opettaja kiertää auttamassa ja/tai oikomassa väärinymmärryksiä. Tunnin aika käytetään aktiivisesti harjoittelemiseen. Tällöin yhdessä olemisesta on eniten hyötyä oppimisen näkökulmasta – voi kysyä myös kaverilta. Jos tunnin aikaa käytetään luennointiin ja oppijat passiivisesti kuuntelevat, voi se olla vähemmän hyödyllistä.

Tunnilla opettaja kiertää auttamassa yksilöllisesti. Oppijat ovat eri tasoilla ja etenevät eri tahtiin. Tämä menetelmä sallii yksilöllisen etenemisen ja jopa paremman eriyttämisen. Toiset oppijat voivat suorittaa kurssin ja oppia asioita nopeammin kuin toiset. Opettaja pääsee keskittymään paremmin vaikeimpiin asioihin ja enemmän ohjausta vaatiiviin oppijoihin.

Menetelmä korostaa oppijan aktiivista roolia oppimisensa mahdollistajana. Yleensä aktiivisuus tarkoittaa enemmän työtä, jota oppija tekee. Oppija ponnisteleekin nyt teoria tai uuden asian omaksumisessa ja tulee sitten tunnille yhteen muiden kanssa kyselemään aiheesta lisää.

Teorian esitys tai luennointi on siis siirretty itsetehtäväksi kotityöksi ja kotitehtävät tullaankin tekemään tunnille – siis käänteinen opetusmenetelmä. Classroom sana kuvaa luokkahuonetta, mutta menetelmä sopii muuallekin. Asian selittäminen on vain helpointa näin. Itse nimitän tapaa käänteiseksi opetusmenetelmäksi, jos sitä nyt pitää erityisesti joksikin nimittää. http://blog.pedafloat.fi/2012/10/

Lisää aiheesta:
http://www.knewton.com/flipped-classroom/

JOHDANTO

Tässä blogissa käsittelemme opettajuutta ja opetuskulttuurin muutosta. Millainen on riittävän hyvä opettaja, kuinka teemme hopsista opintopolun ja miten rakennamme ja yläpidämme luottamusta? Nämä kysymykset ovat Kymen kyntäjien käsiteltävinä ja niiden kautta yritämme rakentaa kuvaa opettajuuden muutoksesta sekä opetuskulttuurimuutoksen ristipaineesta. Miten voimme auttaa oppilaita suoriutumaan paremmin omista opinnoistaan  ja miten voimme kehittää omaa opettajuuttamme kohti "riittävän hyvää" opettajuutta?

Millainen opetuskulttuuri saa aikaa oppimisen kaikissa oppilaissa? Me tarvitsemme Suomeen luovia osaajia, jotka kykenevät luovaan ongelmanratkaisuus ja osaaminen perustuu vahvaan tietotaitoon.
Tärkeää on myös se, että he toimivat yhdessä.
Koulumaailma on ollut muutoksen kourissa aina, mutta esim. vuodesta 2013 Jyväskylän yliopistossa on tutkittu opetuskulttuurin muutosta, jossa rakennetaan uutta vuorovaikutteista ja yhteisöllisempää opetuskulttuuria. Jyväskylän yliopiston Interaktiivinen opetus ja oppiminen-hanke on keskittynyt vuorovaikutteisten käytäntöjen opetukseen ja opettajien keskinäiseen yhteistyöhön. Tutkimustulosten mukaan vuorovaikutteinen opetus mahdollisti tärkeän yhteisen tiedon hankinnan sekä rakentamisen. Opettajien lisääntynyt vuorovaikutus sai aikaan keskinäistä arvostusta sekä vertaistukea. Tutkimustulokset julkaistiin toukokuussa 2013 (www.ktl.jyu.fi).

Sivun alussa olevassa videossa on käsitelty mielenkiintoisella toteutustavalla opettajajohtoista opettamista sekä yksilöllisen opetuksen oppimismallia. Aiemmin opetuksen pääasiallisena toteuttamistapana on ollut opettajajohtoinen opetus ja opettaja on määrittänyt opetettavan kokonaisuuden sisällöt ja ajankäytön. Opettajajohtoisessa opetuksessa aiheet on käsitelty järjestyksessä ja oppilaiden tasoeroja ei ole huomioitu opetuksen suunnittelussa. Tässä opetuskulttuurissa osa oppilaista on omaksunut opetettavan kokonaisuuden, mutta osalle opetettavat asiat ovat jääneet irrallisiksi ja mieleen ei ole jäänyt mitään merkittävää. Tiedoissa on merkittäviä aukkoja ja tämä vaikuttaa suoraan oppilaan mahdollisuuksiin jatkaa opintojaan myöhemmin.
Sen sijaan yksilöllisen opetuksen oppimismallissa oppilaat ja opettaja ovat vuorovaikutuksessa. Oppilaat oppivat ryhmissä, joissa edistyneimmillä on mahdollisuus opastaa ja tukea heikommin selviäviä oppilastovereitaan. Oppimisen tukena käytetään kirjallista ja kuvallista materiaalia. Opettaja pystyy räätälöimään opetuksen oppilaiden taitojen ja kykyjen mukaan. Kurssin edetessä oppilaat eriytyvät taitojensa mukaisesti ja opettaja voi antaa yksilöllistä opetusta henkilökohtaisen avuntarpeen mukaan.

Miten vaikeaa on muuttaa omaa opettajuutta niin, että oppilaat oppivat, opettajat verkostoituvat ja oppimistulokset paranevat. Jos tavoitteena on "rimaa hipoen", niin menetelmätkään eivät tarvitse olla monimutkaiset. Jos taas tavoitteenamme on innostunut oppimisilmapiiri, jossa kaikki oppivat, niin tällöin ei riitä enää "riittävän hyvä" opettajuus. Tästä enemmän blogissamme.

YHTEENVETO

Millaisia me olemme opettajina, millaisia meistä tulee? Millaisia olemme riittävän hyvinä ja luotettavina opettajina, jotka pystyvät rakentamaan HOPS:sta opintopolun? Opettajuus ja opettajana toimiminen, millaista se on kun vastassa on ammatillisen opetuksen nuoret ja murrosikäiset kullanmurut?

Näitä keskusteluita olemme käyneet läpi opettajan pedagogisten opintojen aikana ja näihin kysymyksiin törmäämme myös opettajanhuoneissa. Opettajuus on ristipaineessa ja riittävän hyvän opettajuuden tavoittelemiseen ei anneta tarvittavia välineitä. Tulosohjaus ja taloudellisuus, oppilaiden valmistuminen ja opetuksen laadukkuus. Huonontuvat oppimistulokset ja opetustyön kuormittavuus. Nämä seikat vaikuttavat monen opettajan motivoitumiseen ja tahtotilaan rakentaa omaa osaamistaan muuttuvan koulumaailman tarpeisiin. Monet opettajat kokevat myös voimattomuutta, kun vastassa ovat vanhemmat, jotka eivät ole valmiita kuuntelemaan nuorten omaa ääntä. Kuka valitsee nuoren koulutuspolun ja päättää tulevaisuuden ammatin? Kuka maksaa ammattivalintamaksun, kun koulun jättää kesken ammattiopintoihin motivoitumaton nuori?

Tulevaisuudessa opettajuus tulee muuttumaan, koska luokassa tapahtuva oppiminen siirtyy kohti avoimia oppimisympäristöjä ja työssäoppiminen tulee lisääntymään ammatillisten opintojen aikana. Opettajasta on tulossa ohjaaja, joka opastaa nuoren kohti ammatillisuutta. Kaukana ovat ajat, kun mestari opetti kisälliä ja työn oppi pelkästään työtä tekemällä.

Millainen on riittävän hyvä opettaja?


Osiossa pohdittiin sitä, millainen on hyvä opettaja, ryhmänohjaaopettaja, kehittävä ja kehittyvä opettaja. Miten Engeströmin 1980-luvulla luomat opetuksen kultaiset säännöt pätevät tänä päivänä? On nähtävissä, että opettajuuden perusperiaatteet eivät ole muuttuneet vuosikymmenten saatossa. On edelleen tärkeää, että vähemmän on tosiasiassa enemmän. Yksi kunnolla opetettu asiakokonaisuus saa aikaan oppimista. Opettamisessa on tärkeää opettaa oppilaskin kysymään MIKSI, sen sijaan, että valmiit paketit niellään kokonaisina. Opetus on suunniteltava huolella ja etenemistä on seurattava säännöllisesti. Kehitä myös itseäsi ja opettajuuttasi, sekä vaadi oppilailta paljon kunnioittavaan sävyyn. Tätä kautta saat aikaan myös luottamusta. Alistamalla oppilaita, et saa aikaan kuin pelonsekaista hiljaisuutta, jossa oppimisen tulokset hautautuvat unholaan.

Kirjoittajien mielestä hyvään opettajuuteen tarvitaan oikeudenmukaisuutta, reiluutta, huumorintajua, lämpimyyttä, kuuntelutaitoa, palautekykyä ja kuria. Näitä tekijöitä vahvistavat tai häivyttävät kokemusten trivaalisuus tai aitous. Trivaalien kokemusten kautta vahvistetaan ennakkoluuloja. Kaikki tapahtuu ennakkosuunnitelman mukaan ja uusiin kokemuksiin ei ole enää tarvetta. On tärkeää, että opettajalla on kokemusta. Kokemus voi olla muutakin kuin iän tuomaa elämänkokemusta. On tärkeää, että opettaja on nähnyt laajasti työelämää ja voi ammentaa ammattitaitonsa kautta uusia näkemyksiä opettajuuteen. Ammatillisessa koulutuksessa on usein niin,  että opettajilla on laaja osaaminen omalla erityisalallaan ja aidot kokemukset nousevat koulun ulkopuolisen työelämän oivalluksista.

Kappaleessa pohdittiin kehittyvää ja kehittävää opettajuutta. Deweyn mukaan opettajan reflektiivisyyteen voidaan hahmottaa kolme ominaispiirrettä, joiden varaan opettajuutta on hyvä rakentaa. Opettajan on hyvä olla avoin ja aktiivinen, jotta opettajuus voi kehittyä kohti uudistavaa opetusta. Tutuimmatkin asiat on hyvä kyseenalaistaan ja rakkaimpiin ajatuksiin on etsittävä vaihtoehtoja. Vastuullinen opettajuus osaa arvioida, eritellä ja syntetisoida ideat. Opettajan on pystyttävä kyseenalaistamaan omat tekonsa ja tarjoamaan oppilaille parhaimmat ideat. Ja kolmanneksi mukana on oltava koko sydämellä. Reflektiivinen opettaja uskaltaa ottaa riskejä ja työstää omia epävarmuustekijöitä. Kuinka moni opettaja syyllistyy verbalismiin ja ei koettele opettamaansa käytännössä? Erään oppilaan sanoin osa opettajista toimii robotin kaltaisesti, ottamatta kontaktia oppilaisiin ja unohtaen vuorovaikutteisuuden.

On muistettava, että oppimiseen tarvitaan motivaatiota ja halua. Oma asenne ratkaisee oppimisen onnistumisen, opettaja sytyttää tämän halun oppia. Mutta opettaja ei voi pakottaa oppilasta motivoitumaan, mutta aina voi yrittää eriyttää opetusta oppimista tukevaan suuntaan.

Tutkivan oppimisen mallin mukaisen oppimisen oppilas voi saavuttaa seuraavien osatekijöiden kautta: motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen, ulkoistaminen ja arviointi sekä kontrolli. Näiden osatekijöiden kauta oppilas suorittaa määrättyjä oppimistekoja ja työstää opittavaa asiaa tietyllä tavalla.

Kuinka teet HOPS:sta opintopolun?

Henkilökohtaisen opintosuunnitelman muuttaminen opintopoluksi vaatii kirjoittajien mukaan paljon sekä opiskelijalta että opettajalta. On varmistettava opiskelijan oppiminen ja opintojen eteneminen. Oppilaan heikkoudet ja vahvuudet tulevat tutuiksi vasta opetuksen etenemisen aikana. Harvoin opettajalla on lopullista näkemystä ennen opettamistaan. Oppilaan arviointiin on voinut osallistua monia eri ammattilaisia ja yhteistyön tuloksena on syntynyt käsitys oppilaan kyvyistä, mutta opetuksen aikana voidaan nähdä lopullinen toteuma.


On tärkeää, että oppilaan etenemistä seurataan säännöllisesti ja HOPS:ia täydennetään opintojen aikana. On tärkeää toteuttaa ns. välietappeja, joiden aikana muokataan välitavoitteita ja tarkastellaan tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteiden on oltava realistisesti saavutettavia ja oppilaat saattavat tarvita opettajan apua omien välitavoitteiden konkretisoinnissa. Ammatissa tarvittavien ominaisuuksien hahmottaminen tapahtuu yleensä opintojen aikana  ja oppilaalla on usein tarvetta oman osaamisen kehittämiseen. Vaikkakin useimmissa koulutusohjelmissa hakijat testataan ja soveltuvuutta tarkastellaan hakuaikana, niin tärkeää on myös opiskelijan henkilökohtaistaminen, jotta voidaan kartoittaa osaaminen ja tunnustaa jo olemassa oleva osaaminen.

Lopultakin ammatinvalinnan soveltuvuuteen vaikuttavat monet eri tekijät ja oppijoiden erilaiset tarpeet. Kuinka motivoitunut oppilas on omiin tavoitteisiin ja valmis panostamaan opintoihinsa? Tärkeintä on muistaa, että opiskelija tekee ja toteuttaa, kun samalla opettaja ohjaa. Opettajan ohjauksessa oppilaalla on mahdollisuus noudattaa omaa HOPS:aan ja saavuttaa ammattilaisen status. Kuitenkin vain siinä tapauksessa, että oppilas on sitoutunut suorittamaan opinnot määräajassa. On oltava uskallusta myös vaihtaa alaa, jos huomaa olevansa väärällä alalla. Sen sijaan, että vain jättäytyy pois opinnoista väärien valintojen vuoksi. Tai lopettaa koulutusten kalastelu sekä opintojen jatkuva vaihtaminen.


Miten rakennat ja ylläpidät luottamusta?

Tässä kappaleessa kirjoittajat pohtivat syvällisesti luottamuksen käsitettä ja sitä, miten luottamuksesta voi ammentaa paljon oppimisen tukemiseen. Luottamusta rakennetaan alussa kotona ja lapsi, joka on kasvanut turvallisessa ilmapiirissä omaa hyvän itsetunnon rakennusaineet. Luottamuksen kautta voi saaavuttaa tilan, jossa oman epävarmuuden paljastaminen on saavutettavissa ja hyväksyttävissä.

Luottamuksen rakentamiseen tarvittaan palautetta, kritiikkiä, opettamista ja oppimista. Johdonmukaisen opettamisen kautta voidaan saavuttaa opettajan ja oppilaan välinen luottamus, joka saa aikaa viihtyisän oppimisilmapiirin. Opetta, joka ei pysy kartalla ja puhuu mitä sattuu sekä on epävarma, ei ansaitse oppilaan luottamusta. On tärkeää, että opettaja opettaa ns. kertomuksen kautta. Tällöin opetettava sisältö aukeaa uudella tavalla ja vangitsee kuulijansa sekä avaa uuden maailman.

Tärkeintä luottamuksen rakentamisessa on kuitenkin lupausten pitäminen ja oppilaiden tasapuolinen kohtelu. Tämä on suurin haaste silloin, kun oppilaat edustavat eri ammattialoja ja ovat taustoiltaa täysin erilaisia. Opetuksen tasapuolinen tarjoaminen on erittäin haastavaa, jos oppimistyylit ja -kyvyt eroavat merkittävästi toisistaan. Jos tällöin saavuttaa tasapuolisen opetuksellisen tavoitteen, voi kiittää itseään opettajana ja puhutella itseään riittävän hyvänä opettajana.