Itsehillintää on taito olla huonolla tuulella niin ettei kukaan huomaa sitä. -Ivar Wallensteen
Tähän sanontaan tiivistyy paljon, ja varmasti moni meistä ope-opiskelijoista voi siihen yhtyä.
Hyvän opettajan on muistettava pitää itsestään huolta ja osattava olla oikealla tavalla "armollinen" (niin kuin hienosti mindmapiin oli kirjoitettu), niin itselleen kuin oppilailleen.
Engeström totesi kirjassaan 1980-luvun puolivälissä opetuksen kultaisista säännöistä:
1. Opeta mieluummin vähemmän, mutta paremmin ja perusteellisesti. Yksikin kunnolla opittu käsite tai periaate on arvokkaampi kuin sata näennäistä opittua tiedonsirpaletta.
2. Älä tyydy opettamaan "valmiita" yksityisiä tietoja tai taitoja. Kysy aina MIKSI ja opeta oppilaasikin kysymään. Rakenna opetuksesi ottamalla sen perustaksi näkyvien tosiasioiden takana olevat yleiset periaatteet. Käsittele ilmiöitä toiminnallississa yhteyksissään, järjestelmien osina. Etsi järjestelmien alkuperä tai synty, alkusolu. Se auttaa sinua käsittämään, miksi ilmiöt ovat sellaisia kuin ovat. Näin saat oppilaat muodostamaan korkealaatuisia tiedollisia rakenteita ja ajattelumalleja, joilla on laaja siirtovaikutus.
3. Herätä oppilaissa sisällöllinen mielenkiinto opittavaan asiaan. Viritä heissä tiedollinen ristiriita antamalla heidän ratkaistavakseen ongelma, haastava tehtävä. Osoita heidän aiempien tietojen riittämättömyys.
4. Laadi opittavasta aiheesta sen oleellisen periaatteen ja alkusolun ilmaiseva orientaatioperusta, joka toimii mallina oppilaiden ratkaistaessa aiheeseen liittyviä tehtäviä. Laadi orientaatioperusta pelkistetyn mallin muotoon, josta oppilaat sen asteittain sisäistävät. Muodosta orientaatioperusta opetuksen alkuvaiheessa antamalla oppilaiden olla aktiivisesti mukana etsimässä yleistä ratkaisuperiaatetta ongelmaan - anna oppilaiden itse löytää se.
5. Pyri täydelliseen oppimisprosessiin, johon kuuluu motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen, ulkoistaminen, arviointi ja kontrollointi. Turvaa tämä huolellisen opetuksellisen kokonaiskäsittelyn avulla. Ole aina selvillä siitä, mikä on missäkin vaiheessa opetuksesi opetuksellinen tehtävä, minkälaiseen henkiseen työskentelyyn pyrit oppilaat ohjaamaan.
6. Suunnittele opetuksesi huolella. Laadi opetussuunnitelma. Vertaa opetuksesi toteutumista jatkuvasti opetussuunnitelmaan. Merkitse muistiin onnistumiset ja virheet sekä uudet oivallukset. Älä epäröi luovuttaa suunnitelmiasi ja kokemuksiasi toisten opettajien ja kouluttajien käyttöön. Ota selvää, kuinka toiset menettelevät.
7. Kehitä itseäsi opettajapersoonallisuutena. Vaadi oppilailta paljon, mutta osoita samalla heitä kohtaan kunnioitusta. Seiso sanojesi takana - ota opettamasi asiat vakavasti ja muodosta oma kantasi niihin. (Engeström, 1984, 161-163).
Uskomme opettajien edelleenkin voivan yhtyä näihin hienoihin ajatuksiin kolmenkymmentä vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen.
Tehtävä: Valitse Engeströmin 7:stä kultaisesta säännöstä kaksi sellaista, jotka koet itsellesi vaikeimmiksi toteuttaa. Pohdi ja kerro miksi?
Tähän sanontaan tiivistyy paljon, ja varmasti moni meistä ope-opiskelijoista voi siihen yhtyä.
Hyvän opettajan on muistettava pitää itsestään huolta ja osattava olla oikealla tavalla "armollinen" (niin kuin hienosti mindmapiin oli kirjoitettu), niin itselleen kuin oppilailleen.
Engeström totesi kirjassaan 1980-luvun puolivälissä opetuksen kultaisista säännöistä:
1. Opeta mieluummin vähemmän, mutta paremmin ja perusteellisesti. Yksikin kunnolla opittu käsite tai periaate on arvokkaampi kuin sata näennäistä opittua tiedonsirpaletta.
2. Älä tyydy opettamaan "valmiita" yksityisiä tietoja tai taitoja. Kysy aina MIKSI ja opeta oppilaasikin kysymään. Rakenna opetuksesi ottamalla sen perustaksi näkyvien tosiasioiden takana olevat yleiset periaatteet. Käsittele ilmiöitä toiminnallississa yhteyksissään, järjestelmien osina. Etsi järjestelmien alkuperä tai synty, alkusolu. Se auttaa sinua käsittämään, miksi ilmiöt ovat sellaisia kuin ovat. Näin saat oppilaat muodostamaan korkealaatuisia tiedollisia rakenteita ja ajattelumalleja, joilla on laaja siirtovaikutus.
3. Herätä oppilaissa sisällöllinen mielenkiinto opittavaan asiaan. Viritä heissä tiedollinen ristiriita antamalla heidän ratkaistavakseen ongelma, haastava tehtävä. Osoita heidän aiempien tietojen riittämättömyys.
4. Laadi opittavasta aiheesta sen oleellisen periaatteen ja alkusolun ilmaiseva orientaatioperusta, joka toimii mallina oppilaiden ratkaistaessa aiheeseen liittyviä tehtäviä. Laadi orientaatioperusta pelkistetyn mallin muotoon, josta oppilaat sen asteittain sisäistävät. Muodosta orientaatioperusta opetuksen alkuvaiheessa antamalla oppilaiden olla aktiivisesti mukana etsimässä yleistä ratkaisuperiaatetta ongelmaan - anna oppilaiden itse löytää se.
5. Pyri täydelliseen oppimisprosessiin, johon kuuluu motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen, ulkoistaminen, arviointi ja kontrollointi. Turvaa tämä huolellisen opetuksellisen kokonaiskäsittelyn avulla. Ole aina selvillä siitä, mikä on missäkin vaiheessa opetuksesi opetuksellinen tehtävä, minkälaiseen henkiseen työskentelyyn pyrit oppilaat ohjaamaan.
6. Suunnittele opetuksesi huolella. Laadi opetussuunnitelma. Vertaa opetuksesi toteutumista jatkuvasti opetussuunnitelmaan. Merkitse muistiin onnistumiset ja virheet sekä uudet oivallukset. Älä epäröi luovuttaa suunnitelmiasi ja kokemuksiasi toisten opettajien ja kouluttajien käyttöön. Ota selvää, kuinka toiset menettelevät.
7. Kehitä itseäsi opettajapersoonallisuutena. Vaadi oppilailta paljon, mutta osoita samalla heitä kohtaan kunnioitusta. Seiso sanojesi takana - ota opettamasi asiat vakavasti ja muodosta oma kantasi niihin. (Engeström, 1984, 161-163).
Uskomme opettajien edelleenkin voivan yhtyä näihin hienoihin ajatuksiin kolmenkymmentä vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen.
Tehtävä: Valitse Engeströmin 7:stä kultaisesta säännöstä kaksi sellaista, jotka koet itsellesi vaikeimmiksi toteuttaa. Pohdi ja kerro miksi?
Millainen on hyvä opettaja?
Mielestämme hyvän opettajan tulisi olla:
Oikeudenmukainen, reilu, asiantunteva, huumorintajuinen, välittävä, lämmin, hyvä kuuntelija, palautteen antaja, opettaja - ei kaveri, kurinpitäjä.
Lista hyvän opettajan ominaisuuksista on pitkä, ja varmasti jokaiselle tulee mieleen hyvää opettajaa kuvaavia adjektiivejä. Listat ja kuvaukset eivät kuitenkaan välttämättä kanna pitkälle, sillä ne eivät tuo ymmärrystä kysymykseen, miten voin kasvaa opettajana?
Jos hyvän opettajan kysymystä pohtii kasvun näkökulmasta, lähtökohdaksi voi ottaa ajatuksen: hyvä opettaja on kokenut ihminen. Kokemus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään iän tuomaa elämänkokemusta, vaan kokemuksia, joista saksalainen filosofi Hans Georg Gadamer puhuu aitoina kokemuksina. Gadamer jakaa kokemukset triviaaleihin ja aitoihin kokemuksiin. Triviaalit kokemukset ovat niitä kokemuksia, jotka ainoastaan vahvistavat ihmisen ennakkokäsityksiä ja
-luuloja. Kun kaikki tapahtuu niin kuin olen ajatellut tai olettanut, silloin ei ole tarvetta oppia mitään uutta eikä uusia kysymyksiä pääse heräämään.Aidot kokemukset sen sijaan ovat sellaisia, että ne pakottavat ihmisen pois omista ennakkokäsityksistään, jotka eivät enää palvele kyseisessä tilanteessa. Siten aito kokemus johdattaa uusien kysymysten äärelle, ja uudet kysymykset puolestaan luovat tilaa uusille tulkinnoille sekä uusille merkityksille. Aitojen kokemusten myötä ihminen voi tiedostaa, että on mahdollisuus oppia uusia asioita ja niiden avulla laajentaa omaa horisonttiaan, sitä viitekehystä, jonka kautta hän tulkitsee kokemuksiaan ja antaa niille merkityksiä. Kyseessä on siis hermeneuttinen oppimisen kehä. Olla kokenut tarkoittaa siis kahta asiaa: olla reflektiivinen oppija ja olla avoin uusille asioille. (Stenberg, 2011,49-50).
Jos hyvän opettajan kysymystä pohtii kasvun näkökulmasta, lähtökohdaksi voi ottaa ajatuksen: hyvä opettaja on kokenut ihminen. Kokemus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään iän tuomaa elämänkokemusta, vaan kokemuksia, joista saksalainen filosofi Hans Georg Gadamer puhuu aitoina kokemuksina. Gadamer jakaa kokemukset triviaaleihin ja aitoihin kokemuksiin. Triviaalit kokemukset ovat niitä kokemuksia, jotka ainoastaan vahvistavat ihmisen ennakkokäsityksiä ja
-luuloja. Kun kaikki tapahtuu niin kuin olen ajatellut tai olettanut, silloin ei ole tarvetta oppia mitään uutta eikä uusia kysymyksiä pääse heräämään.Aidot kokemukset sen sijaan ovat sellaisia, että ne pakottavat ihmisen pois omista ennakkokäsityksistään, jotka eivät enää palvele kyseisessä tilanteessa. Siten aito kokemus johdattaa uusien kysymysten äärelle, ja uudet kysymykset puolestaan luovat tilaa uusille tulkinnoille sekä uusille merkityksille. Aitojen kokemusten myötä ihminen voi tiedostaa, että on mahdollisuus oppia uusia asioita ja niiden avulla laajentaa omaa horisonttiaan, sitä viitekehystä, jonka kautta hän tulkitsee kokemuksiaan ja antaa niille merkityksiä. Kyseessä on siis hermeneuttinen oppimisen kehä. Olla kokenut tarkoittaa siis kahta asiaa: olla reflektiivinen oppija ja olla avoin uusille asioille. (Stenberg, 2011,49-50).
Tehtävä:
Pohdi omaa opettajan uraasi ja kirjaa ylös omia triviaaleja kokemuksiasi - kerro niistä jokin!
Opettaja ryhmänohjaajana
Ryhmäytyminen on sana, jota ei paljon opettajakoulutuksessa kuule. Toki siellä puhutaan ryhmänohjauksesta, vuorovaikutustaidoista ja oppilaantuntemuksesta, mutta niistäkin aivan liian vähän. On totta, että luokassa jokainen oppilas on yksilö, ja on ensiarvosen tärkeää oppia tuntemaan jokainen oppilas. Mutta entä opettajan ryhmänohjaustaidot?
Opettajan merkitys ryhmänohjaajana on valtavan tärkeä näkökulma opettajuuteen. Mikä pahinta, opettajakoulutuksessa ei opeteta, miten ryhmää ohjataan, miten ryhmä toimii tai mitkä ovat ryhmän lainalaisuudet. Gröndahlin mukaan ryhmän toimivuus ja turvallisuus ovat opettamisen perusedellytyksiä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta kuinka moni opettaja tietää ryhmädynamiikasta ja tietoisesti pyrkii kehittämään luokkaansa ryhmänä? Kuinka moni opettaja reflektoi työtään nimenomaan ryhmänohjaajan näkökulmasta? (s. 59)
Maisa Gröndahl käytti koulutuksessaan englantilaisen psykoanalyytikko Wilfed Bijonin (1897-1979) teoriaa ryhmädynamiikasta. Bijonin mukaan ideaali asia ryhmässä on niin kutsuttu työtila.Tämä tarkoittaa, että energia kuluu työhön eli tässä tapauksessa opiskeluun, ryhmä suuntautuu yhteiseen tehtävään, yhteistyö sujuu, työnjako on onnistunut ja johtajuus toimii selkeästi. Vuorovaikutus ryhmän jäsenten kesken on mutkatonta ja dialogista, ristiriitoja siedetään ja toisiin suhtaudutaan empaattisesti. (s.60)
Keinoja ryhmäytymiseen on lukemattomia: erilaiset ohjelmat, leikit, pelit, yhteistoiminnallisuus luokan työmuotona, aamupiiri ja muut keskustelupiirit, säännölliset luokkakokoukset, retket, yhteiset velvollisuudet, yhteiset projektit, draama- ja ilmaisukasvatus ja esimerkiksi ryhmätyöt myös muuten kuin opiskeluun sidottuna. Kirjoja ja kursseja aiheeseen on pilvin pimein.
Menetelmät ovat kuitenkin vain menetelmiä, eivätkä ne itsessään takaa hyvää ryhmäytymistä. Tärkein tekijä on opettaja itse ja se, miten hän toimii luokassa. Vaikka opettaja leikittäisi ja laulattaisi, veisi retkelle ja toteuttaisi yhteisiä projekteja, tilanne ei paljon parane, jos opettaja ei omalla olemisellaan ja toiminnallaan edistä turvallisen ja dialogisen vuorovaikutuksen syntyä luokassa. Opettajan tulee siis olla turvallinen ja dialoginen auktoriteetti. (s.62)
Tehtävä:
Pohdi omaa toimintaasi ryhmänohjaajana - kirjaa ylös ja kerro jokin esimerkki omasta toiminnastasi?
Kehittyvä ja kehittävä opettaja
Kasvatustieteilijä, John Dewey määritteli aikoinaan reflektiivisyydelle kolme ehtoa tai ominaispiirrettä:
1. Avoimuus eli aktiivinen halu kuunnella ja nähdä asioista eri puolia, kiinnittäen huomiota vaihtoehtoihin ja arvostaen ideoita niiden alkuperästä riippumatta. Kehittymishaluinen opettaja uskoo virheen mahdollisuuteen myös niissä ajatuksissa, jotka tuntuvat varmimmilta tai rakkaimmilta.
2. Vastuullisuus. Pelkkä avoimuus ei ideoille ei riitä, vaan niitä tulee arvioida, eritellä ja syntetisoida. Opettajan pitää tivata toistuvasti itseltään, miksi teen niinkuin teen ja epäillä eivätkö jotkut tarjolla olevat ideat ole oppilaiden kannalta parhaita.
3. Olla mukana täysin sydämin, joka on voimaa mennä pintapuolisten asioiden ja vaikeuksien taakse ja panna ideat toimeksi. Monet opettajat pelkäävät virheiden tekemistä, mikä estää kokeilemasta: reflektiivisyys edellyttää riskinottoa ja omien epävarmuustekijöiden työstöä.
Mikä tahansa pohdiskelu ei kuitenkaan riitä reflektioksi. Pelkkä puhuminen ja ajatteleminen ilman käytännön koettelua ja toimintaa jää pelkäksi verbalismiksi. Toisaalta monet opetuksen kehittämishankkeet ja ilman pohdintaa saavat aikaan aktivismin harhan. Itsensä tarkastelu tulee laajentua toiminnan syiden etsimiseen, koska opetus ja sen parantaminen kytkeytyy monin tavoin muun muassa kouluyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan. Koulu, opettaja ja oppilasryhmä kun eivät ole erillisia tässä yhteiskunnallisessa meressä. (Uusikylä, Atjonen, 2000,190).
Ammattitaitosta opettajaa etsittäessä on puhuttu opettajasta työnsä tutkijana. Esimerkiksi Syrjälä (1993, 117) määrittelee tutkivaa opettajaa näin: "Tälläinen opettaja kokee työnsä haasteena, pohtii ja perustelee tekemiään ratkaisuja ja asettaa omat olettamuksensa ja oman toimintansa kyseenalaisiksi. Näin opettaja etenee työssään "tutkijan tavoin." Syrjälän sitaatin kursivoidut sanat ovat koulun kannalta merkittävä lievennys perinteiseen tutkija-ajatukseen. Opettajan työssä tutkivaote on pyrkimystä irtaantua rutiininomaisesta arkisuorittamisesta kohti systematisoituvampaa itsearviointia. Kyseessä on siis oikeastaan elämäntapa eikä yksittäinen tiedonkeruu vaikkapa kertaluonteisen ison oppilasprojekstin tuloksellisuudesta. (Uusikylä ym., 2000,191)
Tuloksellisen oppimisen ehdot
Tässä on tavanomaisia käsityksiä oppimisesta:2. Vastuullisuus. Pelkkä avoimuus ei ideoille ei riitä, vaan niitä tulee arvioida, eritellä ja syntetisoida. Opettajan pitää tivata toistuvasti itseltään, miksi teen niinkuin teen ja epäillä eivätkö jotkut tarjolla olevat ideat ole oppilaiden kannalta parhaita.
3. Olla mukana täysin sydämin, joka on voimaa mennä pintapuolisten asioiden ja vaikeuksien taakse ja panna ideat toimeksi. Monet opettajat pelkäävät virheiden tekemistä, mikä estää kokeilemasta: reflektiivisyys edellyttää riskinottoa ja omien epävarmuustekijöiden työstöä.
Mikä tahansa pohdiskelu ei kuitenkaan riitä reflektioksi. Pelkkä puhuminen ja ajatteleminen ilman käytännön koettelua ja toimintaa jää pelkäksi verbalismiksi. Toisaalta monet opetuksen kehittämishankkeet ja ilman pohdintaa saavat aikaan aktivismin harhan. Itsensä tarkastelu tulee laajentua toiminnan syiden etsimiseen, koska opetus ja sen parantaminen kytkeytyy monin tavoin muun muassa kouluyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan. Koulu, opettaja ja oppilasryhmä kun eivät ole erillisia tässä yhteiskunnallisessa meressä. (Uusikylä, Atjonen, 2000,190).
Ammattitaitosta opettajaa etsittäessä on puhuttu opettajasta työnsä tutkijana. Esimerkiksi Syrjälä (1993, 117) määrittelee tutkivaa opettajaa näin: "Tälläinen opettaja kokee työnsä haasteena, pohtii ja perustelee tekemiään ratkaisuja ja asettaa omat olettamuksensa ja oman toimintansa kyseenalaisiksi. Näin opettaja etenee työssään "tutkijan tavoin." Syrjälän sitaatin kursivoidut sanat ovat koulun kannalta merkittävä lievennys perinteiseen tutkija-ajatukseen. Opettajan työssä tutkivaote on pyrkimystä irtaantua rutiininomaisesta arkisuorittamisesta kohti systematisoituvampaa itsearviointia. Kyseessä on siis oikeastaan elämäntapa eikä yksittäinen tiedonkeruu vaikkapa kertaluonteisen ison oppilasprojekstin tuloksellisuudesta. (Uusikylä ym., 2000,191)
Tuloksellisen oppimisen ehdot
- Oppiminen on tiedon eli tosiasioiden vastaanottamista ja varastoimista muistiin.
- Oppiminen on taitosuorituksiin ja tottumuksiin harjaantumista, mihin pyritään toistamalla tehtäviä yhä uudelleen ja samalla tarjotaan motivaatiota vahvistavia palkkioita oikeista suorituksista.
- Oppiminen on uusien asenteiden ja käyttäytymismallien omaksumista tunnepohjaisten ja sosiaalisten elämysten välityksellä. (s. 18)
Oppijat ja opettajat ohjaajina ovat kanssakulkijoita yhteiseen päämäärään - tavoitteena oppiminen. Jokainen oppii, kun oppimisen halu on syntynyt. Oppiminen lähtee omasta asenteesta ja motivaatiosta, johon voimme kaikki omalta osaltamme vaikuttaa - yhteistyöllä päämäärään.
Täydellisessä oppimisprosesesseissa oppilas on tutkija, joka etsii yleispätevää ja toimivaa selitysmallia jollekin ilmiökokonaisuudelle, koettelee muodostamaansa mallia käytännössä ja korjaa sitä. Prosessi voidaan jakaa osatekijöihin, joista kukakin vaatii oppilaalta määrätynlaisia oppimistekoja, opittavan asian työstämisen muotoja.
Osatekijöitä ovat seuraavat:
1.Motivoituminen.
Tämä tarkoittaa tietoisen, sisällöllisen mielenkiinnon heräämistä opittavaa asiaa kohtaan. Tämä edellyttää, että oppilas tiedostaa ristiriidan uuden ja vanhan välillä. Tarkoittaen oman ajattelu- ja toimintamallin sekä oman aikaisemman tietorakenteensa välillä tapahtuvia muutoksia. Ristiriita tiedostetaan ongelmatilanteessa, etsittäessä ratkaisua tehtävään, jonka hallintaan entiset arkikäsitykset eivät riitä. On tärkeää, että oppilas suuntautuu etsimään mahdollisismman yleispätevää ratkaisu- ja selitysmallia ongelmaan.
2. Orientoituminen.
Tämä tarkoittaa, että muodostetaan jäsentynyt, tietoinen ennakkokuva tai lähtökohtamalli, orientaatioperusta, joka selitää ongelman ratkaisemiseen tarvittavan periaatteen ja tietorakenteen. On tärkeää, että oppilas tarkastelee opittavaa asiaa toimivana järjestelijänä ja etsii tämän järjestelmän sisäisiä suhteita, sen määräävää alkuideaa. Oppija muodostaa itselleen tiedon omaksumista ja siihen liittyvien tehtävien ratkaisemista edistävän tietoisen linssin. Se on selitys- ja toimintamalli, joka auttaa häntä näkemään ja valikoimaan oleellisen sekä kytkemään yksityiskohdat kokonaisuuksiksi. Tämä malli kiteytyy aineelliseen, ulkoiseen muotoon - esim. kaavioksi korteille.
3.Sisäistäminen.
Tämä tarkoittaa aikaisemman ajattelu- ja toimintamallin muokkaamista ja muuttamista uuden periaatteen, uuden tiedon avulla. Oppija suhteuttaa uutta tietoa aikaisempaan, tulkitsee ja sulauttaa tiedot uudeksi malliksi. Tätä voidaan myös nimittää mieleenpainamiseksi. Käytännössä sisäistäminen tapahtuu siten, että muodostettua selitysmallia eli orientaatioperustaa käytetään järjestelmän osien ja ilmenemismuotojen jäsentämiseen ja selittämiseen sekä siihen liittyvien tehtävien suorittamiseen.
4. Ulkoistaminen.
Tämä tarkoittaa, että opittavaa eli mallia sovelletaan, sen avulla ratkaistaan konkreettisia ongelmia, vaikutetaan ympäröivän todellisuuden muuttumiseen ja tuotetaan uutta. Ulkoistamisella on ratkaiseva merkitys testattaessa ja arvioitaessa opittua periaatetta. Samalla se on ehdoton edellytys sille, että opittavan mallin sisäistäminen onnistuu. Sisäistäminen ja ulkoistaminen liittyvät siis erottamattomasti toisiinsa täydellisessä oppimisprosessissa. Käytännössä ulkoistaminen tapahtuu siten, että oppilas joutuu, silloin kun hän harkitseee ratkaisua vaativaan tehtävään, tiedostamaan oman selitysmallinsa, purkamaan sen esiin puheen, kaavioiden, suunnitelmien, luonnosten ja aineellisten kohteiden käsittelyn avulla. Aiheen teoreettisen alkusolun ja periaatteen oivaltaminen on siirrettävä käytäntöön, jotta teoria alkaisi elää ja todella ohjata toimintaa. Samalla sovellus rikastaa ja korjaa teoriaa, nostattaa uusia kysymykisä ja pakottaa luomaan uutta.
5.Arviointi.
Tämä tarkoittaa, että oppilas tarkastelee kriittisesti opittavan selitys- ja toimintamallin pätevyyttä ja todenmukaisuutta. Hän tarkkailee mallin heikkouksia ja aukkkoja suoristaessaan sen avulla tehtäviä ja selittäessään tutkittavan järjestelmän ilmenemismuotoja. Hän pyrkii määrittämään mallin sovellutusalueen rajat ja löytää ehkä ongelmia, joiden ratkaiseminen vaatii mallin syventymistä.
6.Kontrolli.
Tämä tarkoittaa, että oppilas tarkastelee etäältä omaa oppimistaan. Hän pysähtyy erittelemään suoritustaan omaksuttavan uuden ajattelun- ja toimintamallin valossa ja korjaa tarpeen mukaan suoritustaan tai käsitystään asiasta. Hän tarkkailee tapaansa jäsentää ja tulkita tietoa sekä erityisesti tapaansa ratkaista tehtäviä opitun uuden tiedon pohjalta. Hän erittelee oppimistuloksiaan ja tunnistaa niissä esiintyvät virheet ja vahvat puolet.
Täydellisen oppimisprosessin lähtökohtana on siis todellinen, oppilaan tietoisuuteen noussut ongelma ja ristiriita, puute joka ilmenee hänen käytännön toiminnassaan. Tämän jälkeen oppija hahmottelee yleisen ratkaisumallin, joka selvittää ristiriidan. (45-47.)
Tehtävä: Miten olet huomioinut edellä mainittuja osatekijöitä omassa opetuksessasi? Miten voisit vielä kehittää omaa toimintaasi?
Vastuu omasta oppimisesta on aina oppijalla itsellään, kukaan ei voi antaa taitoja toiselle eikä taitoja voi ostaa. Tarvittavat kyvyt, tiedot, taidot nivoutuvat yhteen tekemisen avulla ja soveltamalla tietoa käytäntööön, mahdollisuudet onnistua parantuvat.
Lähteet:
Engeström Y., Perustietoa opetuksesta, 1984 Valtiovarainministeriö /valtion painatuskeskus Helsinki
Stenberg K., Riittävän hyvä opettaja, 2011, PS-kustannusbokwell oy Juva
Uusikylä K., Atjonen P., 2000, Didaktiikan perusteet, WS Bookwell Oy Juva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti